perjantai 16. maaliskuuta 2012

Aeropress SM 2012, hih!

Stadissa on käynnissä nyt Gastro-messut ja siellä järjestettiin keskiviikkona Suomen ensimmäiset Aeropressin SM-kisat. Kyseessä siis kahvijuttuja. Ja meidän J oli siellä kilpailemassa.


Seurasin kilpailut vierestä alusta loppuun ja kotona tietysti väkisinkin joutunut seuraamaan ja kuulemaan kahviin liittyviä ja kilpailuun liittyviä juttuja. Siltikään en näillä tiedoilla ja taidoilla lähtisi kauheasti nyt kirjoittamaan noista kilpailuista.

Ensimmäisellä kierroksella J:llä vastassa oli kotibarista Ville Nenonen

Mutta pääpiirteittäin nopeasti kerrottuna, jokaisella kilpailijalla oli aina kahdeksan minuuttia aikaa valmistaa kupillinen kahvia aeropressillä, jokainen omaa reseptiään käyttäen. Ekalla kierroksella kilpailijoita oli kaksitoista, joista puolet pääsi jatkoon. Karsinta suoritettiin yksi vastaan yksi menetelmällä. Toinen kierros käytiin samalla systeemillä ja näin saatiin kärkikolmikko selville. Kolme parasta sitten kilpailivat keskenään vielä lavalla ja näistä valittiin voittaja. Mikäli voittajaa ei oltaisiin saatu näin selville ensimmäisellä kierroksella, niin finaalissa olisi järjestetty toinen kierros kahden parhaan välillä. Oleellisinta kisassa oli, että vain maku ratkaisi.

Tuomareina Lauri Pipinen (Good Life Coffee), Antti Luukkonen (Kaffa Roastery)  ja Johan Damgaard (Johan & Nyström)
Toisella kierroksella J:llä oli vastassa Kaffalta ja Fratellon baristakouluttaja Niki Leskinen

Voittaja kuitenkin selvisi ensimmäisellä kierroksella ja selvin ääniin. Voittaja sai nimittäin kaikilta tuomareilta täydet pisteet. Ja voittajaksi nousi J!!!  
Eli J on Suomen ensimmäinen Aeropressin Suomen mestari!!!!

Finalistit: Sanna Palo (Kaffa), Kalle Freese (mm. hopeaa Vuoden barista 2012) ja J (kotibarista/harrastaja)



Ja ihan kuin se ei olisi jo riittävän hurjaa, niin huhtikuun 20.pvä järjestetään jenkeissä Portlandissa (Oregon) MM-kisat ja meidän perhe lähtee siis sinne ja J edustaa Suomea siellä. Ihan uskomatonta! :))) Nyt on ihan hurjan kiire lähteä suunnittelemaan matkaa ja selvittää kaikkea valmiiksi sinne, iiiik!

Pääpalkinnon ojentaa Kaffa Roasteryn toimitusjohtaja Svante Hampf


J:n omat mietteet kisasta voi käydä lukemasta J:n omasta blogista, täältä. Blogista löytyy vielä omasta postauksestaan se resepti, jos kiinnostus siihen heräsi ja sitä haluaa tutkailla ja ihmetellä.

Laitan myöhemmin lisää kuvia ja juttua tuolta itse messuilta. Huomenna mennään vielä uudestaan käymään messuilla kun siellä järjestetään Latte Art:n SM-kisat ja mennään niitä seuraamaan. Nyt kuitenkin hyvää yötä <3

1 kommentti: